Image
asiantuntemuksemme käyttöösi

Suunnittelijoille

Verhoalan ammattilaisina tarjoamme suunnittelijoille ja arkkitehdeille sisustustekstiileihin liittyvää lisäosaamista ja asiantuntijuutta. Toimimme heidän palveluksessaan osana projektien tekstiilisuunnittelua ja toteutusta. Teemme työmme aina suunnittelijaa kuunnellen ja hänen asiakkuuksiaan arvostaen.

Verhojen ja muiden tekstiilien rooli tilan viihtyvyyden ja toimivuuden kannalta on merkittävä. Hyvä kokonaisuus rakentuu monen osatekijän onnistuneesta valinnasta, jossa yksityiskohdat mietitään loppuun asti jo suunnitteluvaiheessa. Sanontamme ”kaikki vaikuttaa kaikkeen” ilmentää ajattelutapaamme nähdä kokonaisuus pienempien osien summana. Tämä mahdollistaa loogisen ajatustyöskentelyn ratkaisuja suunnitellessa ja kyvyn nopeasti tarkastella yksityiskohtien vaikutuksia kokonaisuuteen.
Olemme kumppani, jonka innovatiivisuus ja ennakkoluulottomuus inspiroivat myös suunnittelijoita rikkomaan rajojaan. Loistavat ideat ansaitsevat tulla toteutetuiksi!

Materiaaliosaaminen

Materiaaliosaaminen

Pitkän työkokemuksen myötä tunnemme kankaiden ja tarvikkeiden ominaisuudet sekä niiden vaikutukset verhojen käyttäytymiseen, kuten laskeutuvuuteen, sähköistyvyyteen, kutistuvuuteen tai rypistyvyyteen. Hyvän materiaalituntemuksen avulla valitsemme tuotteisiin sopivimmat materiaalit ja työtavat.

Erityisiä tarpeita vaativiin kohteisiin valitsemme materiaaleja, jotka mm. kestävät hyvin kulutusta tai auringonvaloa, hylkivät likaa, pimentävät, ovat palamattomia tai homehtumattomia sekä vaimentavat kaikumista tai eristävät ääntä.

Suunnitteluosaaminen

Suunnitteluosaaminen

Suunnittelijana saat meiltä tukea tekstiilisuunnitteluun ja verho-ompeluun. Mittatilaustyönä tehdyille verhoille ja sisustustekstiileille asetetaan suuria odotuksia ja siksi perehdymme jokaiseen suunnittelun ja toteutuksen vaiheeseen huolella. Tässä yksi syy, minkä vuoksi saamme nauttia monista yrityksemme alkuajoilta saakka säilyneistä asiakassuhteista.

Panostamme suunnittelussa tuotteiden pitkäikäisyyteen, käytännöllisyyteen ja muunneltavuuteen. Olemme asiakkaiden kanssa kehittäneet ideoita, jotka innovatiivisuudellaan ovat yllättäneet kummankin osapuolen. Näiden suunnitelmien toteutus vaatii erityistä ammattitaitoa, jota meiltä löytyy.

Kaavoitus- ja ompeluosaaminen

Kaavoitus- ja ompeluosaaminen

Täydellisten verhojen suunnittelu ja työstäminen edellyttää tietämystä materiaaleista, kaavoituksesta ja ompelutekniikoista sekä kykyä yhdistää nämä osa-alueet toisiinsa. Tämä osaaminen on aina ollut Seliinan vahvuus ja tunnemme ylpeyttä luovuttaessamme onnistuneita tuotteita, jotka ovat kaavoituksen tai materiaalien suhteen olleet haastavia. Valmistamme tuotteet aina sillä vaativuudella, että ne kelpaisivat itsellekin. Emme oikaise ratkaisuissa, vaan tutkimme ja kokeilemme vaihtoehtoja, jotta saavutamme moitteettoman lopputuloksen. Oman ompelimon ansiosta toimintamme on joustavaa ja voimme vastata nopeisiinkin toimituksiin.

Ripustusosaaminen

Ripustusosaaminen

Oikein valittu ja asennettu ripustuskokonaisuus varmistaa verhojen toiminnallisuuden ja vaikuttaa myönteisesti tilan visuaaliseen ilmeeseen. Toimittamamme ripustusjärjestelmät ovat koottavissa erillisistä elementeistä. Tämä mahdollistaa mitoituksiltaan ja varustuksiltaan yksilöllisesti räätälöidyt kokonaisuudet, jotka ovat myöhemmin muokattavissa käyttötilanteen mukaan.

Akustoivia, tiiviimpiä ja vahvempia verhoja suunnitellessa kiinnitämme erityistä huomiota ripustuksen kestävyyteen. Valikoimistamme löytyy tähän tarkoitukseen sopivia vahvarakenteisia ja pidempiä kannakevälejä kestäviä tankoja ja kiskoja. Ammattitaitoinen asentajamme huolehtii oikeanlaisten tarvikkeiden avulla seinä- ja kattokiinnitysten toimivuudesta.

Palveluihimme kuuluu myös bulkkitavaran muokkaaminen yksilölliseen tarkoitukseen sopivaksi, ja päättäessäsi asentaa verhot itse, sahaamme kiskot ja tangot valmiiksi oikeaan mittaan. Olemme erikoistuneet yksilöllisten ripustusjärjestelmien suunnitteluun ja asentamiseen. Tämän ohella ”stailaamme” myös vanhempia kiskoja ja tankoja. Näihin järjestelmiin on saatavissa käyttöominaisuuksia parantavia ja lisääviä tarvikkeita. Ottamalla meihin yhteyttä voit selvittää millaisia vaihtoehtoja nykyinen ripustusjärjestelmäsi tarjoaa.

Projektiosaaminen

Projektiosaaminen

Koskeepa verhojen- tai tekstiilien suunnittelutarpeesi kotia, yritystä tai julkista tilaa, toteutamme projektit vaivattomasti ja kustannustehokkaasti suunnittelusta, toteutuksesta ja asennuksesta mahdolliseen jatkohuoltoon asti. Projektin aikana huolehdimme aikataulutuksesta ja toimitusten tarkistuksista sekä tiedotamme asiakasta työn etenemisestä ennalta sovitulla tavalla.

Projektin käynnistyessä kartoitamme huolellisesti kenelle, miksi ja millaista ratkaisua haemme. Näiden kysymysten kautta hahmotamme hankintojen pitkäikäisyyttä, turvallisuusnäkökulmaa, toiminnallisuutta ja mahdollista tulevaisuuden muuntautumistarvetta. Tarpeiden kartoittamisen lisäksi keskustelemme hankkeen budjetista ja aikataulusta sekä halutun brändimielikuvan ja visuaalisen ilmeen tukemisesta.
 

Meillä budjetit ja aikataulut pitävät
"Loistavat ideat ansaitsevat tulla toteutetuiksi"

Jätä yhteystietosi

Yhteystiedot

Tarja Rinne
0400 965 185
tarja.rinne@seliina.fi

Puistokatu 9
38200 SASTAMALA

Aukioloajat:
Ma-To 11.00-17.00
Pe ajanvarauksella.
Muina aikoina sopimuksen mukaisesti.
Kiireellisissä asioissa tai kauempaa tultaessa kannattaa paikallaoloni varmistaa etukäteen, sillä satunnaisesti olen asiakas- tai asioidenhoitokäynnillä myös klo 11 -17 välillä.

Seliina facebookissa

© 2021 Sisustus Seliina Ky. All Rights Reserved.